Ootsä joku bloggaaja?

Goethen tutkimus ”Kasvin muodonmuutos”  ilmestyi vuonna 1790. Se kuvaa kasvin kehitystä laajenemisen ja supistumisen vuorotteluna ja kasvin kaikkien elinten muotoutumista yhteiseltä perustalta. Teos ei ole niin laajasti tunnettu kuin Goethen kaunokirjallisuus, mutta tämä tutkimus teki hänestä kasvimorfologian perustajan.

Muodonmuutoksen seuraaminen edellyttää tarkkoja havaintoja sekä ajattelun liikkuvuutta, joten Goethen kasvitutkimus on opas kokonaisvaltaiseen havainnointiin ja elävyyden kokemiseen.

Seuraavassa tiivistelmä Kasvin muodonmuutoksen sisällöstä.

I Sirkkalehdet

Kun juuret ovat kiinnittyneet alustaansa, kasvi tuo valoon sirkkalehdet, ensimmäiset maanpäälliset kasvuelimensä. Ne näyttävät usein muodottomilta, lehtisuonet tuskin erottuvat muusta massasta. On silti monia kasveja, joiden sirkkalehdet muistuttavat pitkälti lehteä.

Lopulta nähdään oikeat lehdet, joiden lehtisuonet voivat olla hyvin hienosti haarautuneet. Kohta, johon sirkkalehdet kiinnittyvät, on kasvin ensimmäinen oikea nivel. Sirkkalehdet ovat usein pareittain.

II Kasvulehtien kehitys nivel niveleltä

Ensimmäiset kasvulehdet voivat olla siemenessä jo valmiina aiheina sirkkalehtien suojassa, jolloin ne tunnetaan untuvan nimellä. Sirkkalehdistä ne eroavat siinä, että ne ovat litteitä, siroja ja ylipäänsä oikeiden lehtien kaltaisia. Kasvulehtien kehitys etenee nivel niveleltä siten, että lehtilavan keskisuoni pitenee.

Monilla lajeilla, kuten sitruskasveilla, lehtiruoti levittäytyy lapamaiseksi.  Lehdet saavat kiittää alkuravinnostaan varren välittämiä vesiliukoisia aineksia, kun taas hienopiirteisen rakenteensa synnystä ne ovat velkaa valolle ja ilmalle. Tutkimuksista on selvinnyt, että kasvulehdet ottavat ilmasta eri laatuja ja yhdistävät ne sisällään oleviin nesteisiin. Kasvien lehdistä ja jopa korsista haihtuvan ilman tutkiminen on tämän täysin todistanut.

Lehtien isoimman levittäytymisen ja jäsentymisen jälkeen tulee näkyviin uusi ilmiö. Se kertoo tähänastisen vaiheen olevan ohi ja toisen, kukkimisen vaiheen lähestyvän.

III Siirtyminen kukkaan

Siirtyminen kukan muodostumiseen tapahtuu joko nopeasti tai hitaasti. Hitaasta siirtymästä huomaa, miten kasvulehdet alkavat ulkolaidoiltaan vetäytyä kasaan ja liuskaisuus vähenee, kun taas lehden kanta vielä levittäytyy. Varresta tulee sirompi ja hoikempi.

Liiallinen ravinto viivyttää kukkimista, kun taas niukka ravinto sitä kiihdyttää. Kun ravinnon määrää vähennetään, luonnon työtä kevennetään ja nopeutetaan. Muodonmuutos mahdollistuu ja se tapahtuu väistämättä.

IV Verhiön synty

Verhiön lehdet ovat samoja elimiä, jotka tähän saakka näyttäytyivät varsilehtinä, mutta kerääntyvät nyt eri hahmossa yhteisen keskipisteen ympärille. Monilla kasveilla lisäksi muuntumattomat varsilehdet muodostavat teriön alapuolella eräänlaisen verhiön. Kasviopillisen sanaston mukaan tätä ilmiötä nimitetään ylälehdistä muodostuneeksi suojukseksi.

Kun siirtyminen kukintoon tapahtuu hitaasti, kasvulehdet vähitellen supistuvat ja niiden muoto muuttuu. Ne tavallaan puhkeavat hätäilemättä verhiöön. Tämän voi huomata esimerkiksi auringonkukalla ja kehäkukalla. Verholehtien lukumäärä ja muoto ovat monilla kasveilla yhtä muuttumattomia kuin kukan muidenkin osien. Tähän pysyvyyteen perustuu kasvitieteen systematiikan kehitys. Joillakin kasveilla näiden osien lukumäärä ei ole aina vakio, mutta nämä luonnon poikkeavuudet on pyritty tarkoin rajaamaan.

Verhiö muodostuu siis liittämällä yhteen saman keskipisteen ympärille tietyn määrän tietyssä järjestyksessä ovelia lehtiä ja niveliä. Luonto ei siis muodosta verhiössä uutta elintä, vaan yhdistää ja muuntaa meille jo tutuksi tulleet elimet.

V Teriön synty

Siirtymä verhiöstä teriöön on havaittavissa useassa tapauksessa. Vaikka verhiön väri pysyy yleensä samana kuin kasvulehdillä, vaihtuu se usein esimerkiksi kärjistä tai reunoilta. Syntyy kaksinaisen merkityksen omaavia verhiöitä, joita voidaan pitää myös teriöinä.

Useammasta kuin yhdestä lajista huomaa teriön sukulaisuuden kasvulehtiin ja osa lehdistä värittyy kukan läheisyydessä täysin. Toisinaan luonto myös hyppää verhiön yli suoraan teriöön, jolloin on tilaisuus tarkastella kasvulehtien muuntautumista värikkäiksi kukkalehdiksi.

VI Heteiden synty

Terälehdillä on läheinen sukulaisuus heteisiin. Kasveilla joiden lajikkeiden kukat ovat kerrottuja, siirtymän voi nähdä kaikissa välivaiheissa. Supistumisen voimakkuudesta riippuu, miten pitkälle terälehti muuttuu yksinkertaisemman hedelehden kaltaiseksi.

Jos kaikki heteet muuttuvat terälehdiksi, kukasta tulee hedelmätön ellei muut kukat toimi pölyttäjinä. Mikäli kerrottuun kukkaan muodostuu edes muutamia heteitä, itsepölytys voi tapahtua. Hedelehdet muodostuvat siis niin, että elimet joiden nähtiin levittäytyvän terälehdiksi, ilmestyvät nyt kokoon vetäytyneessä ja jalostuneessa tilassa. Luonto saavuttaa lopulta päämääränsä supistumisen ja laajentumisen vuorottelulla.

VII Mesilehdet ja joutoheteet

Joillakin kasveilla siirtyminen teriöstä heteisiin on varsin nopea, mutta luonto ei aina kulje tätä matkaa yhdellä ainoalla askeleella, vaan tuottaa välimuotoja jotka hahmoltaan ja tehtävältään muistuttavat toista elintä. Vaikka niiden muoto suuresti vaihtelee, voi niitä pitää välimuotoina terälehtien hitaassa siirtymässä hedelehdiksi.

Terälehtien kokonaishahmon paljon muuttumatta niihin voi tulla painanteita tai nystyjä, jotka erittävät hunajamaista nestettä, mikä kertoo niiden sukulaisuudesta hedelehtiin. Mesilehdet ja siitepölyttömät hedelehdet ovat itsenäisiä kukan osia, jotka muistuttavat toisinaan enemmän terälehtiä, toisinaan hedelehtiä.

Esimerkiksi neidonkukalla mesilehdet helposti kasvavat jälleen lehdiksi, kun taas ukonhattua lähemmin katsomalla huomaa mesikannusten ja niitä peittävän holvimaisen terälehden sukulaisuuden. Kasvien epätavallisia muotoja voidaan näiden tarkastelujen perusteella ymmärtää paremmin.

VIII Pari huomautusta heteistä

Kasvien lisääntymiselimet syntyvät kierreputkiloista, mikä on todiste kasvin hyvin erilaisina muotoina ilmenevien osien sisäisestä yhtäläisyydestä. Kaikki ne syyt, joiden johdosta mm. varsi- ja terälehdet levittäytyvät, jäävät pois ja syntyy heikko ja yksinkertainen hede. Lujasti kasaan vetäytyneet suonistot työntävät esiin siitepölyä, joka toiminnallaan korvaa sen mihin suonistot eivät enää kykene.

Ehkä mesiäiset ovat valmistavia työkaluja, ja ehkä heteet imevät niiden hunajaista nestettä, joka näin ollen kulkee kohti päämääräänsä. Tämä on todennäköistä, koska tätä nestettä ei näy enää pölyttymisen jälkeen.

IX Emiön synty

Emin vartalo on samalla kasvun asteella kuin hedelehdet. Hede ja emi muistuttavat ulkonäöltään enemmän toisiaan kuin kukan muut osat. Näin havainnollistetaan naaraspuolisen elimen sisäisen sukulaisuuden koiraspuoliseen, ja voidaan paremmin ymmärtää hedelmöitymisen yhteenkasvamisena.

Vartalo on yksittäisten emilehtien vartaloiden yhteenliittymä ja sen osien lukumäärää tuskin lopulta erottaa. Yhteenkasvaminen tapahtuu, sillä nämä sirot osaset ovat kehityksensä alusta alkaen kukinnon keskiöön ahdettuja ja voivat nyt yhdistyä toisiinsa. Näillä askelilla luonto lakkaamatta täyttää lisääntymisen ikuista tehtävää kahden sukupuolen avustuksella.

X Hedelmät

Hedelmien alkuperä on sama ja ne ovat samojen lakien alaisia kuin kasvin aiemmat elimet. Tässä yhteydessä puhutaan suojuksista, joita luonto tekee sulkeakseen niihin koppisiemenisten siemenet, tai kehittääkseen niiden sisällä hedelmöityksen avulla tietyn määrän siemeniä. Yhteenliittynyt kota kypsymisensä jälkeen aukeaa erilleen, ja jokainen sen osa paljastuu avautuneeksi paloksi. Samoin tunnistamme saman suvun eri lajeista vastaavan periaatteen säännönmukaisuuden.

Parhaiten luonto piilottaa lehtimäisyyden muodostaessaan meheviä hedelmiä. Hedelmien valtava moninaisuus kuitenkin tarjoaa runsaasti aineistoa tuleviin pohdintoihin.  Hedelmässä ilmenee viimeisin ja suurin laajeneminen kasvissa. Siemenen kehitys imee nesteitä kaikkialta kasvista kypsyvän hedelmän puoleen. Puhtaalla ilmalla on tässä tärkeä osuus.

XI Siementä välittömästi ympäröivät suojukset

Siemen muuntaa emilehtiä ympärilleen suojuksiksi, minkä huomaa erilaisista yhden siemenen käsittävistä hedelmistä. Sellaisten lehtien jälkiä, jotka eivät ole mukautuneet siemeneen, näkee monissa siivekkäissä hedelmissä kuten vaahterassa.

XII Jälkikatsaus ja siirtyminen eteenpäin

Edellä mainituissa on paneuduttu luonnon ottamiin askeliin huolella ja seurattu kasvin ulkoisen hahmon muuttumista sen kehittyessä siemenestä uuteen siemeneen. Tarkastelu on tässä rajattu yksivuotisiin kasveihin. Tutkitaan pelkästään lehtien muodonmuutosta ja johdetaan kaikki erilaiset hahmot toisistaan. Jotta yrityksestä tulisi täydellinen, on vielä tarpeen puhua silmuista.

XIII Silmut ja niiden kehitys

Jokainen kasvin nivel kykenee tuottamaan vähintään yhden silmun. Toinen toisensa jälkeen kehittyvien nivelten sarja, jokaiseen niveleen kasvava lehti/lehdet ja sen hankaan muodostuva silmu ovat kasvin ensimmäisen, yksinkertaisen ja hitaasti etenevän lisääntymisen perusta. Silmu on pitkälti kypsän siemenen kaltainen, mutta siinä on tulevan kasvin hahmo paremmin tunnistettavissa kuin siemenessä.

Silmussa on juuren aihe olemassa kuten siemenessäkin, ja se kehittyy helposti esiin kosteuden vaikutuksesta. Silmu ei tarvitse sirkkalehtiä, koska se on yhteydessä emokasviin. Siitä se saa riittävästi ravintoa pysyessään siinä kiinni, tai irtoamisensa jälkeen uudesta kasvista johon se liitetään eli vartetaan, tai nopeasti muodostuvista juurista, jos oksa työnnetään maahan.

Silmu koostuu kehittyneistä nivelistä ja lehdistä, joiden tehtävänä on tulevan kasvun aikaansaaminen. Siemenkasveilla luonto tekee selvän eron silmujen ja siementen välille. On kuitenkin vaikeaa tunnistaa kohtaa, jossa siemen ja kasvista kasvava ja siitä ilman näkyvää syytä irrottautuva ituelin kohtaavat. Yleensä siementen sulkeutunut olomuoto erottaa ne silmuista.

XIV Kertaus

Goethe toivoo, että yritys kuvata kasvin muodonmuutosta voisi hälventää epäilyksiä ja antaa aihetta uusiin havaintoihin ja johtopäätöksiin. Hän kokoaa vielä mahdollisimman lyhyesti tähänastisen esityksen pääkohdat yhteen: Kasvi ilmaisee elämänvoimaansa kahdella tapaa, ensinnäkin kasvuna sen muodostaessa varren ja varsilehtiä, sitten lisääntymisenä joka saavuttaa täyttymyksensä kukan ja hedelmän kehityksessä. Kasvua lähemmin tarkasteltuna nähdään, että versominen, kasvun jatkuminen nivelestä toiseen, kasvulehdestä seuraavaan on myös lisääntymistä. Kasvin voi pakottaa versomaan pitkään, mutta myös kukkimista voi nopeuttaa. Versova kasvi levittäytyy aina jonkin verran, jolloin se muodostaa varren, jonka nivelvälit ovat silmin havaittavissa. Kukkiva kasvi taas on vetäytynyt kasaan, jolloin pituus ja leveys lakkaamat olemasta: kaikki elimet keskittyvät lähelle toisiaan.

Goethe, kasvin muodonmuutos