Kirjallisuus

Reijo Wilenius – Mitä on ihminen?

25.12.2010, kashis

Filosofiaa ihmisestä ja inhimillisestä kasvusta

”Vuosituhannen vaihtuminen virittää pohtimaan ihmisyyden olemusta ja elämän tarkoitusta. Myös ihmisen itsensä aikaansaamien ongelmien kärjistyminen pakottaa etsimään arvoja ja uusia voimavaroja.”

Reijo Wilenius on jakanut sisällyksen neljään eri osa-alueeseen:

  1. Ihmisen hahmo – ihmisyyden laadut ja arvot
  2. Ihminen ajassa – elämän ja elämien kaari
  3. Elämä kehitystienä – inhimillisen kasvun ajatus
  4. Yksilö maailmassa – kysymys elämän tarkoituksesta

Ensimmäisessä osassa Wilenius käsittelee ihmisen ruumiillisuutta, jossa päähän keskittyy hermo-aistijärjestelmä, hengityksen ja verenkierron rytminen järjestelmä sekä aineenvaihdunnan järjestelmä. Ihmisen sielullisuus eli tajuisuus on Wileniuksen mielestä ruumiillisesta poikkeava todellisuuden laatu, jota hän ei pysty täsmällisesti määrittelemään. Ensimmäisen osan viimeinen katsaus on ihmisen henkisyys eli itse- ja arvotajuisuus – tajunta on peili, joka kuvastaa ympäristöä, myös oman ruumiin tiloja, kun taas itsetajunta on hämärämpi peili, joka kuvastaa oman tajunnan toimintoja, tiloja ja tapahtumia.

Toisessa osassa Wilenius painottaa, että ihmisen olemisella on myös ajallinen ulottuvuus: ihmisen elämänkaari. Toisin sanoen ihmisyys toteutuu ajassa ja ihminen on ajallinen olento. Toinen osio koostuu kappaleista Kaksi elämänkaarta, Lapsuus ja nuoruus sekä Kysymys kuolemasta ja jälleensyntymisestä.

Kolmannen osion Wilenius on jakanut seuraaviin alaotsikoihin: Henkisten arvojen toteutuminen ihmisessä ja Elämä ihmiseksi tulemisen kouluna, jonka mukaan koko elämä voidaan nähdä myös ihmistymisen kouluna. Vaikeat elämäntilanteet ovat elämän koulun kokeita, ja Snellman on sanonut: ”Sillä sivistyminen ei lakkaa koulun tai jonkin tutkinnon mukana, vaan koko elämä on koulua, jossa yksilö muodostuu ihmiseksi, ja tämä sivistymisen prosessi itsessään on ihmisessä inhimillistä.”

Neljännessä osiossa Wilenius pohtii, mikä on yksilön yhteisössä ja maailmassa elämisen mahdollinen tarkoitus. Vanha Goethe on sanonut: ”Mitä varhemmin ihminen havaitsee että on olemassa jokin työ, jokin taito, joka auttaa häntä luontaisten taipumustensa hallittuun kehittämiseen, sitä onnellisempi hän on; ja mitä hän silloin ottaakin vastaan ulkoapäin, ei vahingoita hänen synnynnäistä yksilöllisyyttään.” Neljäs ja viimeinen osio on myös jaettu alaotsikoihin Tarpeet, työ ja elämäntapa, Yksilö ja yhteisö, Inhimillisen yhteiskunnan alkutekijöitä, Ihmisen suhteesta luontoon ja henkeen ja viimeisenä Kysymys elämän tarkoituksesta, jossa Wilenius sanoo elämän tarkoituksen merkitsevän jotain laajaa, kokoavaa tehtävää, johon voi tietysti sisältyä arkisia tarkoituksia. Toisessa mielessä elämän tarkoitus on eksistentiaalinen: elämällä ei sellaisenaan ole tarkoitusta, mutta ihminen antaa sille tarkoituksen.

,


Kommentointi on suljettu.