Luokka: Luokittelematon

Luokittelematon

Maite Garranza – Susiemon klaani

02.01.2012, kashis

Tarina kertoo nuoresta 14-vuotiaasta Anaidista, joka asuu kahdestaan äitinsä Selenen kanssa. Eräänä aamuna Selene kuitenkin katoaa ja Anaid alkaa epätoivoisest etsiä äitiään. Kirjan edetessä paljastuu, että koko hänen sukunsa naispuoliset edustajat, Anaid mukaan lukien, ovat vahvoja noitia. Anaid kohtaa matkallaan monia vaaroja, mutta myös hänen voimansa vahvistuvat. Selviää, että Selene on lähtenyt odishien, hänen oman …

Luokittelematon

Hei taas pitkästä aikaa!

04.08.2011, kashis

On kulunut jo tovi, kun olen viimeksi tätä blogia päivittänyt. Syynä on ollut kiireinen elämänvaihe ja muut intressinkohteet kuin lukeminen, vaikka sitäkin täytyy taas alkaa enemmän harrastaa. Olen tänä aikana tehnyt omat kotisivut, ja niiden tekemiseen/ylläpitoon/päivitykseen on kulunut myös aikaa. Käy katsomassa sivustoa http://vauvan.ehdolla.fi jos kiinnostaa! Palaillaan taas, kun olen saanut luettua hyviä kirjoja.

Kirjallisuus,Luokittelematon

Johanna Broman – Selvänäkijä taivaankannella

14.01.2011, kashis

Broman on alkutekstissään kirjoittanut, että tämä kirja kertoo elämästä ja selvänäkijän työstä, siitä miten hän näkee ja millaisiin asioihin ihmiset hakevat häneltä apua. Teoksessa tarkastellaan tapahtumia taivaankannelta ja liikutaan sekä ihmisten että henkien parissa. Tässä kirjassa ovat läsnä samanaikaisesti tämä maailma ja henkimaailma. Kirjoittaja toivoo, että teos herättäisi lukijan mielenkiinnon: löytyisiköhän tästä kirjasta tapausta, joka …

,

Kirjallisuus,Luokittelematon

Kaari Utrio – Suomen naisen tie: Pirtistä parlamenttiin

14.01.2011, kashis

Teos on jaettu periaatteessa neljään yläotsikkoon: Sielu ja mieli, Sääty ja työ, Malli ja tekijä sekä Suku ja perhe. Kirja kertoo siis suomalaisen naisen tarinan piikasesta presidentiksi. Kirjassa on esittelyssä mm. Euran emäntä, Naantalin luostarin nunna sekä herännäisliikkeen unissasaarnaaja. Teoksessa seurataan naisten ponnistelua kouluun, yliopistoon ja työelämään. Kirja tutustuttaa myös ensimmäiseen naislääkäriin ja filosofian tohtoriin, …

,

Luokittelematon

Virve Eskelinen – Joka kodin horoskooppi

14.01.2011, kashis

Mielestäni aika perus horoskooppikirja, joka pitää sisällään jokaisen tähtimerkin yleiset ominaisuudet niin lapsena kuin aikusenakin. Kirjassa on lisäksi avaimet menestykseen sekä työ- että rakkauselämässä ja jopa suositeltu ruokavalio. Myös jokaisen tähtimerkin toimeentuleminen toisten tähtimerkkien kanssa on jonkinlaisessa roolissa. Pienenä lisänä, ehkä eroavaisuutenakin muihin horoskooppikirjoihin joita olen silmäillyt, on luettelo onnea tuottavista päivistä, kivistä, metalleista, kasveista …

Kirjallisuus,Luokittelematon

Reunamerkintöjä hulluuteen

14.01.2011, kashis

Varsin mielenkiintoinen kirja. Teos on Mielenterveysseuran 100-vuotisjuhlakirja, johon useat tunnetutkin kirjoittajat ovat vapaaehtoisesti kirjoittaneet ilmaiseksi tekstinsä kirjaan. Mielenterveysseura lähetti kirjoituspyyntöjä viitisenkymmentä, ja lopulta muotoutui 17 kirjoittajan joukko, 17 erilaista reunamerkintää hulluuteen: henkilökohtaisia kokemuksia, maailmanlaajuisia merkintöjä, oman aikakautemme historiaa, mielenterveystyön arkipäivää ja oman mielen aakkosia. Lisäksi esseitä, novelleja, kertomuksia ja yksi runo. Kirjoitukset niin ikään antavat …

,

Luokittelematon

Savon Sanomien sutkautuskokoelma vuodelta 1975 – Kuhtumattomat

01.01.2011, kashis

Iltalukemiseksi tämä teos oli oivallinen valinta, koska se on kaikessa yksinkertaisuudessaan tavallisen kansalaisen huumoria vuosien takaa. ”Herkkä huomioija, nopea ajattelija ja mietteensä humoristiseen asuun pukeva, sellainen on savolainen sutkauttaja.” Olen valinnut tähän artikkeliin muutaman hyvän sutkautuksen (omasta mielestäni). Joten.. Kaisa-mummo teki kauppoja kylän kioskilla. -Oeskoohan teillä minkäällaesta rohtoo ku kaalanahka on kippee? Myyjätär tiedusteli: -Kävisikö …

Luokittelematon

Hyvää alkanutta vuotta 2011

01.01.2011, kashis

Niin se vuosi taas vaihtui! Olen tässä muutamaa kirjaa lueskellut, pian saa taas päivitellä tätäkin kirjojen merkeissä.. 🙂

Luokittelematon

Hei maailma!

25.12.2010, kashis

Yleisesti ottaen en pidä blogien pitämisestä, ihmiset päivittelevät niihin kaikennäköistä turhaa, jota todennäköisesti ei jaksa lukea montaa riviä. Omaksi ilokseni tahdon kuitenkin jakaa jotain lukukokemuksia, jotka ovat mieltäni rikastuttaneet jollain tasolla. Mikään ei niin suuresti lohduta keskinkertaisia ihmisiä kuin se, etteivät nerot ole kuolemattomia. – Goethe